torstai 17. toukokuuta 2012

kevätvaellus Käsivarren alueella 13.4. - 27.4.2012

Reissun kuvat löytyvät  täältä

13.4. perjantai
Vaelluksen alku lähestyy, iltapäivällä Ropinpirtiltä sain ensimmäiset terveiset tunturista ja kunnon munkkikahvit. Terbmiksen tuvalta oli tullut munkkitilaus, niin samalla ostin nämäkin mukaan. Ajo Kilpikselle. Alkuviikon lumipyrystä oli vieläkin merkit jäljellä, kun tie oli osittain vieläkin luminen.
Pikavierailu Kilpishallissa ja varusteiden vaihtoon Luontotalon parkkipaikalle. Ilma oli aurinkoinen, mutta pieni lumipyry pyyhkäisi parkkipaikan yli lähtövalmistelujen aikaan. Juuri kun olimme Ronin kanssa valmiit lähtöön, niin viimeisenä virityksenä aloin korjaamaan koiran Flexiä ja sain sen rikottua lopullisesti. Tavarat sivuun ja uusi vierailu kilpishalliin ostamaan uusi flexi, mutta sitten kohti tuntureita.
Yhteistyössä, pääosin Ronin toimesta vedimme ahkion Tsaikkalille ja käänsimme suunnan kohti Terbmistä. Viikolla oli tullut runsaasti uutta lunta eikä lumi kantanut suksimiestä, joten kelkkareittiä pitkin suunta itään. Hiihtäjiä ei näkynyt, yksi kelkka ohitti meidät matkan aikana ja vähän ennen Terbmiksen tupaa tuli pari kelkkaa vastaan. Mukava olla taas avarissa tunturimaisemissa. Olisiko lähdöstä reilut parisen tuntia vierähtänyt, kun tavoitteena oleva Terbmiksen tupa tuli näkyviin, vaikka hiihtomatkaa vielä olikin sinne vielä mukavasti jäljellä. Aurinkoisessa pakkassäässä oli mukava hiihdellä. Saapuessani perile niin, tuvalla olikin markkinatunnelma, kun paikalla oli yksi lukioluokallinen nuorisoa, tosin telttamajoituksessa. Mutta ennen nukkumaan menoa väki viihtyi autiotuvassa, tuvassa oli tunnelma kuin huonosti lämmitettyssä saunassa. Toimitin tuvalle ennakolta tilatut munkit varaustuvan puolelle, jossa tunnelma olikin huomattavati rauhallisempi. Iltayöstä heräsin Ronin haukkumiseen ja menin ulos katsomaan, että mitä se Roni haukkuu. Porojärven suunnasta oli tullut juuri "pelastajani" eli yksi pariskunta oli urakoinut ahkion kanssa pehmeässä lumessa Porojärveltä Jogaksen ja Kaitsajokilaakson kautta tänne.

14.4. lauantai
Yöllä oli reipas pakkanen, aamu aukeni aurinkoisena. Yllättävän hyvin jo reissun alkuvaiheessa näytti kaikki tavarat löytävän omat paikkansa, joten ahkion pakkaaminen sujui mukavasti. Aamutouhujen jälkeen suunta illalla tulleiden uralle. Kutturakurun ja Kaitsajokilaakson välissä oli ahkio uinut välillä n. 50cm syvällä, mutta hiihtäjää ura kantoi jo hyvin. Paikoitellen Ronin tassujen alla jälki petti, mutta oikeastaan ainoa haaste oli se, että tulijoiden alamäet oli meille ylämäkiä, eikä uralta ollut sivuun mitään asiaa. Nousuistakin selvittiin yhteistyöllä. Upeassa säässä etenimme Kaitsajokilaaksoon, nyt alkoi jo päästä oikeaan vaellustunnelmaan. Puolenpäivän jälkeen oikaisin retkipatjan lumen päälle ja asetuin nauttimaan auringonpaisteessa, tulipa sekin kuultua, että koirakin kuorsaa. Tauon jälkeen jatkoin vielä jonkin aikaa hiihtoa eteenpäin, mutta hyvissä ajoin aloitin leirin valmistelun Kaitsajärven pohjoispuolelle, ettei heti reissun alussa Roni joutuisi liian lujille. Mukavasti reissu sai lisähaastetta, kun yksi teltan kaarista napsahti poikki teltan pystytyksen aikana. Varaosakin oli mukana, mutta koska katkennut osa oli mukavasti juuri kaaren puolesta välistä, en alkanut pujottelemaan kuminauhaa, vaan tein korjauksen vähän virittämällä. Leirin rakentelun aikaan ilmeisesti joku poromies paimensi poroja Kaitsajärven eteläpuolella, ainakin moottorikelkan äänistä päätellen.
Teltan pystytyksen jälkeen päivällistouhut, muistiinpanojen kirjoittaminen alkuun jne... Poromies pyhkäisi jossain vaiheessa kelkalla teltan läheltä ja suuntasi kohti Kuonjaria.
Lisähaasteita oli tulossa, kun olin asettumassa makuupussiin, niin sen vetoketjun "lukko" sanoi sopimuksen irti. Korjausyrityksistä huolimatta en saanut sitä toimimaan. Lopulta pussin kääntö niin, että vetoketju jäi alapuolelle ja laitoin taukotakin lisäksi päälle. Yöllä pakkasta -15 astetta, mutta ei mitään ongelmaa tarkenemisen kanssa.
Kettu piti iltayöstä omaa konserttia jossain teltan lähistössä, mutta en vaivautunut nousemaan katsomaan sitä tarkemmin.

15.4. sunnuntai
Upea aamu, valmis ura jatkui pohjoiseen, pikkuhiljaa ylös Kaitsajokilaaksosta ja sieltä kaartaen kohti Jogaksen tupaa. Laaksosta nousun jälkeen alkoi maisemakin avautumaan Saivaaran ja Porojärven laakson suuntaan. Jogaksen tupaa edeltävässä koivikossa oli uran tehneiden ahkio uinut taas kohtuullisen syvällä, mutta meillä oli jo hyvin kantava ura alla. Tupa oli tyhjä, virittelin takkaan tulet, hyvin tuntui takka tällä kertaa vetävän. Oikaisin laverille ja otin kunnolliset päiväunet. Sitten vielä pikku pätkä hiihtoa Porojärvelle. Matkalla saimme kunnolliset haukut koiralta välillä olevan kämpän pihalta, mutta otimme haukut urhoollisesti vastaan. Perillä odotti siististi remontoitu tupa. Illan aikana Taabman suunnalta hiihteli tuvalle yksinäinen miesvaeltaja. Ilta meni mukavasti turistessa, molempia tuntui alueen historia kiinnostavan.

16.4. maanantai
Säänhaltija on edelleen suosiollinen, aamutouhujen jälkeen suuntasin kohti Taabman tupaa. Kekkosen kämpän jälkeen hiihtelin osittain vanhaa kelkkauraa ja osittain aukaisin omaa uraa. Paikoitellen suksiupposi varmaan ainakin 20cm ja Roni luonnollisesti kahlasi niissä paikoin mahaansa myöten. Inggávárrin eteläpuolelta tavoitin Porojärvellä tapaamani miehen uran ja loppumatkan sainkin hiihtää taas valmiilla uralla. Mukava oli taas saapua yhdestä suosikki tuvistani. Loppupäivän touhuilin tuvalla ja lähiympäristössä ja ennenkaikkea nautin tuvan rauhasta. Johonkin aikaan illasta katsoessani ikkunasta pihalle, huomasin ketun katselevan minua n. 10 m:n päästä. Otin kameran ja sainkin siitä muutamia kuvia tuvan takana olevassa rinteessä. Yöpakkaset tuntui jatkuvan samanlaisena, kuin edellisetkin yöt.

17.4. tiistai
Aamutouhujen jälkeen pakkailin päivärepun ja lähdimme harrastamaan ympäristöoppia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin suunnitellut jatkavani Reisadalenin laaksoon, mutta runsaasta pehmeästä lumesta johtuen olin päättänyt jättää sen tällä kertaa väliin. Edelleenkin sain jatkaa hiihtelyä hienossa auringonpaisteessa, upeaa. Ensin nousimme Jorba-Ciertin huipulle. Porojärven laakso avautui tänne hienosti, samoin Poroeno ja Tenomuotkan maisemat.
Sitten otimme suunnan pohjoiseen, lasku tunturilta alas (tällä kelillä ei saanut vauhdin hurmaa) ja hiihdimme rajan yli Sidusgohpin tuvalle välipalatauolle. Tupa oli tälläkin kertaa erittäin siistissä kunnossa. Edellisen vierailuni (kevät 2010) jälkeen oli koko tuvan korkean tilan osalle tehty parvi, joten majoitustilaa tuvalla on tällä hetkellä todella runsaasti. Polttopuitakin oli paikalla hyvin, ilmeisesti joku pitää tästä tuvasta eristyisen hyvää huolta.
Tauon jälkeen suunta kohti poroaidalla olevaa porttia, poikkesin lähellä olevalla Seitakivellä (virallinen vahvistus vielä puuttuu) ja jatkoin kohti Harrijärveä. Rajavartioston Harrijärven tupa jäi reitiltäni vähän sivuun jokiuomaan, mutta siellä se näytti olevan entisellä paikallaan. Järvellä oli pari pilkkimiestä, hiihtelin kuitenkin suoraan Taabman tuvalle. Nyt oli hyvää aikaa huoltaa makuupussi reissukuntoon, ompelin 2/3 makuupussin vetoketjusta tukevasti kiinni, joten sen puolesta tilanne hallinnassa. Sattumoisin tämä oli viiden vuosi peräkkäin, että olin 17.4. tällä tuvalla. Yhdessä asiassa tämä ilta poikkesi aikaisemmista illoista. Kaikkina muina vuosina tähän aikaan on Raittijärven porotokka vaeltanut kohti pohjoista Jorba-Ciertin yli, mutta tänä vuonna niitä ei näkynyt vaikka kuinka koitin niitä kiikarilla katsella.

18.4. keskiviikko
Aamurutiinit (täälläkin) ja tavaroiden pakkaus ja suunta kohti pohjoista. Tällä kertaa pilvipoutaa, koukkasin tuvalta joen länsipuolelle, josta nousu Harrijärven suuntaan on vähän loivempi kuin tuvan takarinne. Samat pilkkimiehet näytti olevan nytkin järvellä, poikkesin jutulla, merivartijoita Kalajoen suunnalta, olivat majoittuneena Harrijärven tuvalla. Muoddagorsan kautta kaarsin kohti Valtijokilaaksoa, tänne asti oli kelkan jälki, mutta sitten piti aloittaa oman uran aukaisu. Tuntureiden välissä olikin pehmeää lunta taas vähän enemmän. Valtijokilaakson reunalle päästyäni katselin kiikarilla, että näkyisikö jossain päin valmista uraa, mutta eipä näkynyt, joten lähdin sitten laakson itäreunaa kohti pohjoista. Jyrkimmin laakson pohjalle laskevan rinteen yläpuolella on melko tasainen sopiva hiihtopaikka. Hiihtelin edellä ja Roni tuli ahkion kanssa perässä, muutaman kiven ansiosta Ronin perässä oleva ahkio kävi kyljellään pari kertaa. Ensimmäisen kerran tällä reissulla löytyi paikoitellen jopa vähän kantavampaakin lunta.
Lávrrejohkan seutuvilla olevan Valtijoen mutkien seutuvilla laskin alas laaksonpohjalle ja siirryin joen länsipuolelle. Pari rinkkahiihtäjää tuli vastaan, vaihdoimme kohtaamisessa muutaman sanan ja heidän hiihtojälkeään oli hyvä jatkaa kohti Somaslompoloa. Vähän ennen Somaslompolon eteläpäässä olevaa pientä "putousta" siirryin taas joen itäpuolelle. Ilmakin oli taas kirkastunut aurinkoiseksi. Somaslompolon ympäristössä lumi oli todella vähänä ja Valtijoen "syntymäsijalla", putouksen kohdalla laskin ahkion käsipelissä kivistä rinnettä alas ja sen jälkeen putouksen vierestä oli hyvä jatkaa Somaslompolle. Siellä oli joku pilkkiporukka kalastushommissa, poikkesin jututtumassa yhtä pilkkimiestä. Kalaakin oli tullut kohtalaisesti ja kesyjä kettuja kuulemma runsaasti. Jatkoin rajavartioston kämpän vierestä Somakselle ja Somashytalle.
Tupa oli kohtuullisen siistissä kunnossa, polttopuitakin oli, tosin pääosin kosteaa koivua. Tältä tuvalta löytyy kirveskin piharakennuksesta, joten se vähän helpottaa tulen teossa, kun saa pilkottua koivuista vähän pienempiäkin puita. Kosteiden puidenkin kanssa pärjäilee, tosin kirjoitin muistivihkoon, että sytytyspaloja voisi varata mukaan helpottamaan kosteiden puiden sytyttämistä.
Rauhallinen ilta tällä melko kodikkaalla tuvalla.

19.4. torstai
Aurinkoinen sää jatkuu, edessä Haltin kiertäminen. Lähdin kalottireittiä kohti Coalmevággia. Nealgecohkkan ohittamisen jälkeen siirryin hiihtämään järven jäälle. Paikoitellen sulamisvedet oli jäätyneet ns. siniseksi jääksi järven jäälle. Jokiuoma alkoi muuttua jyrkkäreunaiseksi, niin jatkoin etenemistä joen länsipuolella. Muoddácohkkan kiertämisen jälkeen käänsin Biedjovággiin ja kohti Guolasjärveä. Laakso oli todella vähäluminen, olisiko lumivahvuus ollut 5-10cm. Laaksossa tuuli puhalteli vastaan kohtuullisen voimakkaasti. Guolasjärven itäpää lähestyi ja järven itäpään eteläreunalla olevat rakennukset ja poroaidat tulivat näkyviin.
Hiihdin ensin pienelle avoimena olevalle tuvalle, jatkoin siitä vielä uudennäköiselle keltaiselle tuvalle. Tupa oli lukittu, palasin takaisin avoimelle tuvalle. Tuvasta löytyi kerrossänky, sohva, pöytä ja Jotulin kamina. Hyvä tauko- ja miksei myös yöpaikka. Polttopuita siellä ei tosin juurikaan ollut. Pidimme mukavan tauon tuulelta suojassa ja jatkoimme taas matkaa. Hiihdin järven rannan suuntaisesti lounaaseen, mutta nousin pikkuhiljaa ylös tunturin rinnettä. Kauempana Guolasjärven jäällä näytti olevan joitakin pilkkimiehiä kaloja narramassa. Tavoitteena oli hiihtää lähelle Marfejohkan lasku-uomaa. Jonkin verran ennen jokea muutin suunnan etelään, hetken hiideltyäni niin kaakkoon lähti nousemaan sopiva tuntureiden välinen tunturilaakso. Sitä nousimme Marfejávren itäpuolella olevan tunturin itäpuolelle ja pääsimme aloittamaan laskuosuuden kohti Pitsusjohkan tupaa. Järville tuli tuvalta päin kelkanjäljet, joten loppulaskun pääsimme tekemään valmista uraa pitkin. Tämäkin tupa oli siistissä kunnossa, polttopuut pääosin rankana pihalla, ei kirvestä.
Leppoisaa illanviettoa, kirjan lukemista, muistiinpanoja ym.

20.4. perjantai
Uskomattoman hyvä tuuri sään suhteen vaan tuntuu jatkuvan. Aamupalan jälkeen päivärepun pakkaus ja päiväksi tunturiin hiihtämään. Ensin nousu Margejávrelle ja sieltä nousu Jeavesjávrelle ja sen ympäristössä olevalle yli 1000m korkeudessa olevalle tunturiylängölle. Kävin vielä tarkemmin tutustumassa järven rannassa olevaan "kämppäkiveen". Kiven järven puolella olikin suojainen varmaan ainakin 1,0m korkea tila, johon sopii suojaan ainakin kolme henkilöä. Sen ympärille oli vielä kasattu kivistä tuulisuojaa, eli paikkaa on oikeasti käytetty suojapaikkana. Kiveltä otin suunnan luoteeseen, hiihdin Smuolkkovággin itäreunalle ja lähdin nousemaan laakson itäreunaa ylöspäin (lounaaseen). Kauempaa näin että jollain laaksossa olevista tunturijärvistä oli joku ahkiohiihtäjä pilkkihommissa. Smuolgovátgieran seutuvilla laskin laakson pohjalle ja käänsin suunnan kohti Rássanjanguttia. Tunturiselänteen yli nousun jälkeen tulikin tavoitteena oleva tupa näkyviin ja hiihtelin tuvalle. Jäljistä päätellen lähiaikoina oli joku poikennut tuvalla moottorikelkalla. Tupa oli melko epäsiistissä kunnossa, eikä siellä ollut oikein siivousvälineitäkään. Ihastelin tuvan ympäristöstä avautuvia upeita maisemia ja pidin tuvalla taukoa vähän aikaa ja vähän yritin siistiä tupaa. Paluumatkan hiihtelin takaisin omia jälkiäni. Tämä on erittäin hieno tunturiylänkö, valkoisia tuntureita, upeita laaksoja, hiljaista ja rauhallista, voin suositella. Koko päivä kului mukavasti kirkkaassa aurinkoisessa säässä hiihdellen ja iltakin meni tuvalla rauhallisissa merkeissä. Olin jo menossa nukkumaan, kun tuvan pihalla tuli joukko moottorikelkkoja, nousin ylös ja kävin jututtamassa tulijoita, he olivat norjan armeijan miehiä ja he tulivat pitämään taukoa tuvan lukitulle puolelle joksikin aikaa. Muutanan tunnin ne siellä touhusivat ja n. klo 02 maissa aamuyöstä he hyppäsivät taas kelkkojen päälle ja jatkoivat matkaansa.

21.4. lauantai
Reissun ensimmäinen sumuinen aamu. Olin suunnitellut että lähden täksi päiväksi hiihtelemään Govddosgáisin "takamaastoon" (länsipuolelle), mutta jäin tuvalle odottelemaan sään mahdollista muuttumista. Sain aamupäivällä tuvalle seuraa, kun Pitsuksen tuvalta hiihti tälle tuvalle neljä ranskalaista ja yksi kanadalainen vaeltaja. He olivat aloittaneet 10 pv:n vaelluksensa jostain Abiskon läheltä ja olivat lopettelemassa reissuaan seuraavana päivänä Guolasjärven taakse. Päivä menikin mukavasti englannin kielen harjoituksissa, sumu nimittäin jatkui koko päivän.

22.4. sunnuntai
Ilma taas vähän parempi, aamupalan jälkeen pakkasin tavarani ja lähdin hiihtelemään kohti Pitsuksen tupaa. Ranskalaiset olivat hiihtäneet jokiuoman yli menevän poroaidan alta virtapaikan yli, mutta itse en rohjennut siitä mennä. Avustin Ronin ja ahkion poroaidan läpi ja itse kiipesin aidan yli jokiuoman sivusta. Lumi ei edelleenkään kantanut erityisen hyvin, mutta ei se paljoa etemistä haitannut. Ennen Goudanjargaa tuli näkyviin järven rannalla puolijoukkueteltta asukkaineen, heidät ohitin kohtuullisen kaukaa, mutta niemen takana oli odottamassa vielä kolme puolijoukkueteltaa lisää. Näiden telttojen vierestä hiihtelin Pitsuksen tuvalle. Tupa oli tyhjä ja edellisenä yönäkään ei siellä ollut kukaan yöpynyt. Putsailin terassit lumesta ja touhuilin tuvalla. Kaukaisimmalta teltalta poikkesi tuvalla pari kaveria ja nehän olivatkin tuttuja, sain elämäni ensimmäisen kyläilykutsun Pitsuksen tuvalla. Iltapäivällä tuvalle tuli Kobmajoen suunnalta yksinäinen tsekki-vaeltaja. Hänen kanssaan meni keskustellessa vielä muutama tunti. Hän oli todella miellyttävä persoona. Hän oli lopettelemassa Kalottireitin läpi vaellusta. Hän oli tehnyt sen muutamassa osassa, ensin ruotsin ja norjan osuudet kilpiksen eteläpuolelta ja viimeisenä Kautokeinosta Kilpikselle. Hän lähti jatkamaan matkaansa vielä Meekolle ja minä lähdin käymään vierailulla kauimapana olevalla puolijoukkueteltalla.
Palatessani sieltä, oli tuvalle tullut sillä aikaa kolme vaeltajaa. Heidän kanssaan vietimmekin loppuillan tuvalla.

23.4. maanantai
Miehet lähtivät jatkamaan kohti Haltia, jäin itse viettämään aurinkoista terassipäivää. Suunnitelmien mukaisesti johonkin aikaan päivästä piti Meekolta päin olla tulossa tuttuja.
Istuskelin terassilla retkipatjanpäällä ja nautin auringonpaisteesta, ennen puoltapäivää tuli Meekolta ensimmäiset hiihtäjät, pariskunta, joilla oli seuraavaksi yöksi varaustupa täältä varattuna. Hyvän sään houkuttelemana he kuitenkin päättivät jatkaa matkaa kohti Haltia. Neuvoin heitä jättämään osan varusteistaan tänne, koska ei ollut mitään syytä raahata kaikkia varusteita ensin ylös Haltintuvalle ja sitten seuraavana päivänä takaisin.
Seuraavaksi tuvalle tuli Meekolta päin kaksi naisvaeltajaa, hetken katseltuani rohkenin kysyä, että tunnistinko heidät oikein. Tuttuja n. 25 vuoden takaa, maailma on kovin pieni, he olivat nimittäin odottamani tutun serkkuja, luonnollisesti he eivät taas perässä hiitävästä serkusta tienneet mitään. He jatkoivat tauon jälkeen myös kohti Haltia.
Iltapäivällä tupaa lähestyi viiden miehen ryhmä, sieltä odottamani kaveritkin tulivat. Heidän perässään tuli kohta vielä varaustuvan puolelle kaksi naisvaeltajaa. Tulijat asettuivat taloksi ja tauon jälkeen suunnitelmamme muotoutui sellaiseksi, että hyvän sään houkuttamana päätimme keveiden reppujen kanssa käväistä Haltin huipulla. Matkalla tuli aamulla Haltille lähtenee kolme miestä vastaan. He olivat jatkaneet ahkioiden ulkoiluttamista ja olivat päättäneet palata takaisin Pitsukselle. Hiihdon aikana Haltin huippu oli välillä pilvessä ja välillä täysin kirkkaana. Noustessamme huipulle oli onni myötä, kirkas taivas ja aivan tyyni ilma. Juuri ennen Haltin huippua tapahtui sitten serkkujen kohtaaminen, jotka eivät olleet tavanneet toisiaan vuosikausiin.
Tultuani huipulle otin takin pois ja katselin ympäristöä vain paitapäällä, toinen kerta, kun onnistuin käymään huipulla näin hyvissä olosuhteissa. Hetken aikaa maisemien katselua ja valokuvausta sekä kuittaus Haltinkirjaan. Sitten vauhdikas lasku alas ja hiihto Pitsuksen tuvalle. Tuvasta oli tullut sillä aikaa ruuhkatupa, tuvalle oli tullut sillä aikaa vastaan tulleiden kolmen miehen lisäksi myös kolme naisvaeltajaa ja varaustupaa vielä yksi mies. Kaikille löytyi kuitenkin sopiva yöpaikka ja hetkeksi matkaani liittyvän parin kaverin kanssa sovimme, että nousemme aamulla ensimmäisenä aamupalalle, niin pääsemme pois toisten jaloista.

24.4. tiistai
Aamu oli sumuinen, mutta aamupalan jälkeen suuntasimme kuitenkin kohti Urtaslaaksoa. Näkyvyys oli todella huono, mutta Pitsusjärven ylityksen jälkeen otimme suunnan Urtaslaaksoon ja varovaisesti laskettelimme kohti laaksonpohjaa ja Urtashotellia. Toinen mukana olevista oli ensimmäisellä vaelluksellaan täällä ja valitettavasti hän ei vielä tiedä miltä Urtaslaakso näyttää. Hän näki siitä vain tasaisen valkoista maitosumua. Poikkesimme hetkeksi Urtashotellilla ja henkilökunta toivotti meidät tervetulleeksi. Orkesteri soitti kaikki osaamansa kappaleet ja sen jälkeen jatkoimme kohti Lossun tupaa. Loppumatkasta sumu vähän helpotti, mutta näkyvyys rajoittui kuitenkin vain kymmeniin metreihin.
Lossun tupa oli tyhjänä odottamassa, vuorossa oli ns. tankkauspäivä, söimme hyvin, että jaksamme kohta taas syödä. Olin varannut tälle päivälle kavereille yllätykseksi kunnon sisäfileet, jotka sitten nautimme muun ruuan kera. Jälkiruuaksi sitten järjestimme lättykestit. Kyllä tunturissa elämä on hienoa.

25.4. keskiviikko
Aamulla kaverit lähtivät jatkamaan kohti Saarijärveä ja itse pakkasin taas päivärepun ja lähdin tutustumaan Urtasvaaran maisemiin. Taas säänhaltija oli puolellani ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Hiihdin laakson yli ja nousin tuvalta pohjoiseen olevasta tuntureiden välistä vaaran päälle. Nousu on kohtalaisen jyrkkä, mutta kevyen repun kanssa kuitenkin helposti noustava. Kiertelin kaikki Urtasvaaran huiput ja nautin sieltä avautuvista maisemista. On mielenkiintoista miten tunturit näyttävät erilaisiltä katsottuna ylhäältä tai alhaalta laaksosta. Löysin sieltä myös "toteemipaalun", lähes kaksimetriä korkean kapean kivipaasin, jonka on varmaan joku kulkija joskus sinne pystyttänyt. Tätäkin tunturiylänköä voin suositella maisemapaikaksi, sieltä oli mukava katsella myöskin Urtaslaakson pohjalle ja Lossun tuville avautuvaa maisemaa. Urtasvaaran päällä näin pitkästä aikaa näillä tuntureilla metsäjäniksen, niitäkään en ole vuosin aikana kovin usein nähnyt näillä tuntureilla. Lähdin etsimään laskureittiä Urtaslaakson "kulmaan". Samalla kiikaroin Urtashotellille, jossa oli tänään poronkäristystarjoilu. Eräs potkukelkkaporukka vietti siellä juhlavuotta ja oli luvanneet kaikille tulijoille poronkäristysaterian. Kiikarilla näin, että väkeä oli jonkin verran paikalla ja päätin, että en kaipaa sellaista väkimäärää. Laskureitille sattui pari tunturista laskevaa tunturipuron uomaa ja kohtalaisen jyrkkää rinnettä, mutta pikkuhiljaa auringonpaisteen pehmittämässä vähälumisessa rinteessä laskettelimme alaspäin ja lopulta pääsimme Urttasmohkkin seutuvilla alas. Laskun aikana näin, että laaksosta oli hiihtämässä Lossulle päin useamman henkilön ryhmä, jonkin verran heidän etupuolellaan lähdin hiihtämään kohti Lossun tupaa.
Tullessaan tuvalle alkoi jo ensimmäiset hiihtäjät kyselemään, että missä on Ronin keppi, eli vanhoja tuttuja edelliseltä vuodelta. Pienen tauon jälkeen ryhmä jatkoi matkaansa Norjan puolen tuvalle ja aikoivat jatkaa vielä pilkkimistä Lossulla parin päivän ajan ja lasketella sitten Lossuhytalta tien varteen. Loppuillan sainkin viettää taas tuvalla omissa oloissani. Illan aikana näki hyvin taas kettukannan runsauden. Näin kolme eri kettua etsimässä syötävää tuvan ympäristössä. Auringon paiste päivällä oli niin voimakas, että oikeastaan ensimmäisen kerran koko reissun aikana lumi suvesi pinnasta jo kohtuullisesti.

26.4. torstai
Yöllä oli vähän pakkasen puolella. Aamutouhujen jälkeen oli taas aika jatkaa valitettavasti jo loppupuolelle kaartavaa vaellusta.
Lähdimme Ronin kanssa nousemaan tuvalta Lossuniban pohjoispuolelle. Paikoitellen lumessa oli jopa sen verran kuorta, että se kantoi hetkittäin hiihtäjää. Kiersimme Lossuniban pohjois ja itäpuolelta Goddejávrelle. Hiihdin järven itäpäähän ja etsin sopivan laskureitin varsin kivikkoisessa maastossa alas Goddejohkan varteen. Täältä lähdin loivasti nousemaan ja kietämään Kahperusvaaran itäpuolelle. Nousureitti oli miellyttävää ns. hiihdettävää nousua ja kaarsin Kahperusvaaran rinteiden mukaisesti kohti etelää. Jonkin verran ennen Siktakurua tavoitin ahkiouran ja hiihtelinkin sitä uraa pitkin Meeko-Kuonjarjohka reitille. Tavoitin reitin ehkä vajaat kaksi kilomertiä ennen Kuonjarjohkan tupaa. Hiihtelin tuvalle, tuvalla oli muutamia käsivarresta tuttuja vaelluskavereita tauolla. Pidin itsekin reilun tauon ja jatkoin vielä viittareittiä pitkin illaksi Saarijärvelle. Aamupakkasen jälkeen aurinko oli lämmittänyt ilman lämpöasteidenpuolelle ja lumikin oli taas kostunut kohtuullisen hyvin. Varaustuvalla oli muutamia kavereita, mutta autiotuvan puoli oli tyhjä. Kuonjarilla olleet kaverit tulivat perässä, mutta he majoittuivat varaustuvan puolelle, eli koko autiotupa oli käytössäni. Myöhemmin illalla autiotuvalle hiihteli pari miestä Kilpikseltä, heidän kanssaan vietimme yön autiotuvan puolella.
Illalla ihmettelin vieläkin, että kuinka kaksiviikkoa voi niin äkkiä vierähtää. Vielä olisi voinut jatkaa vaellusta johonkin suuntaan, pitänee alkaa suunnittelemaan pitempiä reissuja.

27.4. perjantai
Aamu aukeni sumuisena, aamupalan jälkeen viimeisen kerran tavaroiden pakkaus ahkioon. Suunta kohti Kilpisjärveä, vaikka Saanaa ei missään näkynytkään. Hiihtelin viittareittiä kohti Tsaikkalia. Pari huoltokelkkaa tuli vastaan ennen järveä, vielä oli näköjään polttopuiden ajotarvetta jäljellä. Laskimme Tsaikkalille, siellä lumi oli jo niin märkää, että kelkkaurallakin lumi petti paikoitellen Ronin tassujen alla. Tsaikkalin ylityksen jälkeen vielä reipas lasku parkkipaikalle vesisateeseen ja tältä osin reissu onnellisesti takana. Soitin Ropinpirtille ja pyysin laittamaan saunan lämpenemään. Tavarat ja koira autoon, poikkesin vielä Kilpishallissa ja sitten nokka kohti Ropinpirttiä ja ilmeisen hyvin ansaittua saunaa. Yksi reissu taas takana ja uutta suunnittelemaan.