Tutkistelin blogiani ja vuonna 2016 heinäkuussa tein ensimmäisen ns. kesävaelluksen, 2017 ensimmäisen melontavaelluksen Inarille. Sen jälkeen olen yhtä kesää lukuunottamatta ollut vaelluksella heinä-elokuun vaihteessa. 2017 vuodesta lähtien reissuihin on sisältynyt enemmän tai vähemmän melontaa, suuntana Inarinjärvi ja Vätsäri. Viime vuoden Vätsärin reissulla alkoi tympimään kun olet paljon kehutussa erämaassa mutta käytännössä joka päivä kohtaat enemmän tai vähemmän ihmisiä, jotka ilmeisesti myös ajattelevat olevansa erämaassa. Siitäpä sitten pohdintaa että minne sitä seuraavaksi menisi.
2015 tein lyhkäisen reissun pohjois Posiolle kahden koiran kanssa: Vaikka reissu oli lyhkäinen niin siitä jäi hyvät muistot. Retki suuntautui alueelle mihin liittyy muutenkin perinteitä. Jos oikein muistan niin isäni on tehnyt samalle alueelle kalastusreissun 1960 luvulla ja jo edesmennyt isäni veli on viettänyt tällä alueella aikaa luonnossa, kalastellen ja varmasti myös metsästellen niin paljon että hän tunsi tämän erämaisen alueen ns. paremmin kuin omat taskunsa. Itsekin pääsin häneltä kuulemaan monia tarinoita tältä alueelta ja velipoikani pääsivät tekemään hänen kanssaan tänne alueelle lyhkäisen reissun vielä hänen viimeisinä elinvuosinaan.
Eli ehdotin edellisen vuoden reissukavereille tätä retkikohteeksi, alueelta löytyy paljon mielenkiintoisia paikkoja, kuten tuo edellinen kertomus alueesta kertoo. Siellä retkeily on selkeästi helpompaa kuin mitä se oli viime vuosina ollut Vätsärin maisemissa. Reissuaika lyötiin kalenteriin, viimeisen viikon aikana joutui toinen kaveri luopumaan reissuun lähdöstä mutta Jaskan ja Iskun kanssa lähdimme reissua toteuttamaan.
Kylmästä alkukesästä johtuen oli vähän "pelkoa" että maastossa voisi olla itikkaa, kun edellisten vuosien reissuilla niistä ei ole juurikaan ollut haittaa. Perjantaina 25.7. lastasimme tavarat autooni, olin hankkinut yhden packraftin lisää, koska halusin ottaa Iskun tälle reissulle mukaan. Osan retkimuonista olimme hankkineet etukäteen (kuivatut lihat, pakastetut tuoreet lihat ja makkarat yms) mutta loput ruuista hankimme Posion keskustasta. Siellä päätin helteistä johtuen varata mukaan jotain sellaista syömistä, mitä en ole koskaan ennen vaellukselle kantanut, suolakurkkuja. Ajelimme tulevan retkeilypaikan läheisyydessä olevalle kesämökillemme yöksi, josta oli sitten hyvä lauantai aamuna siirtyä maastoon. Kesän hellejakso oli jo hetken ollut päällä ja jännitimme että kuinkahan maastopalovaroitusten kanssa käy, pääsemmekö istumaan nuotiolla vaiko ei. Loppumatkasta ukkosrintama kohtasi reittimme ja Livojärvellä totesimme että vettä on satanut aika reippaasti. Maailman pienuuskin tuli taas todistettua, kun Livojärven rannalla seisoskellessa tien reunaa käveli joku pariskunta. Kun katsoin tarkemmin niin kysäisin että mitä se Pasi täällä kävelee. Kertoi olevansa mökillä, hyvä ystävä 80 luvulta. Mökin ikkunasta kaunista järvimaisemaa katsoessa pohdin että ilmeisesti joku vika ihmisen päässä pitää olla kun tällaisesta paikasta pitää lähteä "kärsimään" helteestä ja erämaasta, mutta ei se iso vika tarvi olla kun se on päässä.
26.7. lauantai
Aamulla totesin että maastopalovaroitus on poistunut, aamupalan jälkeen lähdimme siirtymään kohti retken aloituspistettä. Alue on siis Posion ja Kemijärven rajamailla, Posion puolella, pieni erämainen tunturialue joka sisältää myös Mustanrinnan tunturialueen luonnonsuojelualueen. Alueen hoitosuunnitelman mukaan alue pyritään pitämään erämaisena, sinne ei ole tarkoitus rakentaa mitään retkeilyyn liittyviä rakenteita. Suunnitelmassa aluetta on kuvattu seuraavasti: Mustarinnantunturin ja Kiekkikairan alue on edustava ja laaja koillismaalainen erämainen alue. Alueelle ovat tyypillisiä suuret korkeuserot sekä metsien ja soiden vaihtelut ja näiden aiheuttamat erityyppiset reunavyöhykkeet ja kasvupaikat. Metsistä suurin osa on korkeilla alueilla, ja alueella tavataan harvinaisia luonnontilaisia palorefugiokuusikoita. Suunnittelualue kuuluu palojatkumoalueeseen, ja metsänpolttojen seurauksena alueen metsätalouskäytön yksipuolistamat mäntykankaat muuttuvat vähitellen luonnontilaisiksi.
Suot ovat pääosin aapasoita, ja lähteet ja tihkupinnat tekevät alueesta edustavan pienvesikokonaisuuden.
Suunnittelualueeseen ei kohdistu merkittäviä käyttöpaineita. Alueelle ei ohjata virkistyskäyttöä, vaan alu-
etta käyttävät sen erämaaluonteeseen sopien lähinnä eräretkeilijät sekä metsästäjät ja kalastajat. Tämä näkyy myös alueen arvoissa, joiksi määriteltiin Luonto, Linnusto ja Erämaisuus. Näihin kuuluvat aluekokonaisuus sekä alueen edustavat luontotyypit lajistoineen, jotka luovat pohjan suojelulle mutta myös alueen vetovoimaisuudelle. Näitä seuraa alueen luonteelle selvä arvo Eränkäynti, joka tuo esiin alueen pääasiallisen käyttöarvon. Määritettyihin arvoihin ei kohdistu merkittäviä uhkia.
Metsäautotie oli pääosin hyvässä kunnossa, tiesin reitin loppuosassa olevan pari ylämäkeä, missä sadevedet ovat tietä syöneet mutta pääsimme kuitenkin retkeilyautolla ykköstavoitteeksi asetettuun paikkaan, mistä oli helppo siirtää varusteet vesistön rantaan ja aloittaa melonta retki. (suosittelen kuitenkin tarkistamaan tien kunnon ennen noita mäkiä ajelet autolla) Autolla pumppasimme packraftit täyteen ilmaa, siirsimme varusteet metsäautotien pohjaa sen päähän (silta on poistettu) ja siitä Välijärven rannalle, sen jälkeen kävimme hakemassa vielä packraftit. Rinkkaa kantaessani lähti oletettavasti naaras teeri tien vierustalta minua pakoon. Joitakin veneitä ja yksi kanootti näytti olevan rannoilla säilytyksessä, ilmeisesti järvellä käydän jonkin verran kalalla.
Heti reissun alussa lämpötila oli hellelukemissa, ensimmäinenkin siirtymä oli lyhyt, se tosin sisältä Vätsäristä tutun maakannaksen ylittämisen. Iskun kanssa olimme tehneet yhden koemelonnan kotipuolessa mutta varsin hyvin selvisimme jo ensimmäisestä melonnasta. Meloimme Välijärven salmesta Välijärven yli, sen hienojen pahtaseinien eteläpuolelle. Maakannaksella huomasi rinkan painon ja helteen vaikutuksen, ylämäki puhallutti rinkan kantajaa ihan kunnolla. Olin etukäteen kartasta katsonut mielestäni sopivan paikan leirille Lehtojärven itärannalta ja meloimmekin niille seutuville. Sieltä löytyi hyvin paikka Jaskan riippumatolle ja minun teltalle. Paikka oli upea, Ison Lehtotunturin jyrkät pahtarinteet taustalla, järveen loivasti liittyvät rantakalliot ja täydellinen hiljaisuus. Ennuste oli lupaillut iltapäivälle vähän sadetta ja joitakin pisaroita saimmekin niskaamme viimeisellä melontapätkällä mutta saimme leirin hyvin pystyyn ja varusteet suojaan. Leirin järjestämisen, ruokailun ja ruokaleven jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Lehtotunturiin. Alueeseen kuuluu siinäkin mielessä perinteitä, että näillä seutuvilla on isäni veljellä ollut aikanaan vähän pysyvämpikin tukikohta, jonka tarkempaa paikkaa en tiedä. Kiersimme pahtaseinien yläpuolelle ja kävimme katselemassa maisemia sieltä. Alueelle on tyypillistä nämä jyrkät korkoerot ja tuoltakin piti hakea reittiä, mistä pääsimme laskeutumaan ja jatkamaan matkaa kohti tunturin päällä olevaa Hermannin lampea. Sekin on mielenkiintoinen paikka, isohko lampi lähes tunturin päällä. Lammen rantojen kautta kiersimme vielä Lehtotunturin huipulle. Alueelta löytyy uskomattoman hienoja vanhoja mäntyjä, joista näkee että ne ovat sinnikkäästi vain kasvaneet luonnonvoimia vastustaen. Reilun 3km kävelyn jälkeen palasimme takaisin leiriin. Kumpikaan meistä ei ole ns. kalamies mutta olimme maksaneet kalastusluvat ja varanneet virvelit ja uistimia mukaan. Pari komeaa haukea saimme ja ihan hyvän kokoisia ahvenia. Pääosin päästimme kalat takaisin järveen.
27.7. sunnuntai
Uusi päivä ja uudet kujeet. Aamupalan jälkeen pakkailimme rauhassa tavarat lähtökuntoon. Vastarannan järvien välisellä kannaksella näkyi olevan valtavan suuri siirtolohkare niin olimme ajatelleet käydä sitä ensin katsomassa. Pienellä katselulla löytyi paikka rantautumiseen. Lohkare oli iso ja sen ympärillä oli pienempiä lohkareita. Kivien alta löytyi hyvin suojaisia paikkoja joihin huonolla säällä sopisi useampikin henkilö suojaan. Sen jälkeen meloimme järvestä lähtevän laskupuron luo, josta oli tarkoitus siirtyä takaisin Välijärven puolelle. Otimme rinkat selkään ja kävimme kantamassa ne ensin puron loppuosalle, kantomatkaa on vajaa 0.5km. Sen jälkeen vedimme packraftit viereisen suon kautta rinkkojen luo. Puro on mielenkiintoinen, sisältäen paikoin pieniä koskia. Luulisin että purosta voisi löytyä tammukoita, on ainakin joskus löytynyt. Puron loppuosaa meloimme järvelle ja sen jälkeen kohti välisalmea. Välijärvikin on hieno, paikoin jyrkkiä kallioita, paikoin kaltevia rinnesoita.
Välijärvensalmessa olevassa pienessä virtapaikassa vesi käy niin matalana että kävelytimme packraftit siitä ohi. Pienessä myötävirrassa sitten jatkoimme Pienellä Välijärvelle ja noin kilometrin matkan sen läpi Pölkkykoskelle. Siinä on alle 100m kantomatka hienon kosken vierestä ja kosken alta pääsee heti jatkamaan melontaa. Pieni hauentuppi oli kosken alapuolella kyttäämässä lounasta, ilmeisesti virtaavassa vedessä liikkuu jotain syötävää. Melottuamme Ison Pölkkyjärven puolelle näimme vastarannalla pari verkkomerkkiä eli jollain oli verkot pyytämässä. Lähdimme melomaan kohti järven kaakkoispäätä, järven rannat on hyvin saman tyyliset kuin monissa Vätsärin järvissä. Kiviset rannat, paikoin varsin jyrkkänä nousevat rinteet järven rannalla. Mielenkiintoisesti puusto on erilaista järven eri rannoilla. Itä rannat on hyvin karut, vanhoja hienoja mäntyjä, keloja kivikoita ja länsirannat on vähän kosteamman oloiset ja siellä kasvaa pääosin korpikuusia. Pölkkyjärvenniemen ja sen eteläpuolella olevan niemen kiertämisen jälkeen tuli jossain vaiheessa edessäpäin näkyviin soutuvene joka näytti etenevän pienen perämoottorin voimin. Kaksi miestä taisi olla menossa kokemaan aiemmin näkemäämme verkkoa. Noin puolikilometriä ennen järven kaakkoispäätä rantauduimme siinä olevaan niemennokkaan ja katselimme että siihen saa hyvin leiripaikan. Matkan tekoa kertyi tälle päivälle noin 9km. Lämpötila huiteli lähellä 30 astetta, nyt pääsi aiemmin mainitsemani suolakurkku oikeuksiinsa, hyvää hellekelin naposteltavaa. Vaikka maastopalovaroitus ei ollut voimassa niin mielestämme maa oli erittäin kuivaa. Sen vuoksi valmistelimme tulipaikan leiripaikalla olevan isohkon kiven päälle. Toinen päivä peräkkäin että teimme kaiken ruuan nuotiolla. Jossain vaiheessa näkemämme miehet palasivat takaisin ja rantautuivat vastarannalle, missä oli puolenkymmentä venettä muutenkin rannalla. Tämänkin leiripaikan vieressä oli iso siirtolohkare ja sen ympärillä useita pienempiä. Senkin alta löytyi usean henkilön oleskeluun sopiva tila ja olihan sinne joku joskus varastoinutkin leiriytymistavaraa, mutta aika oli tainnut hoitaa nekin käyttökelvottomaksi. Poikkesin katsomassa Pikku Pölkkyjärvestä tulevaa laskupuroa. Se oli lähes kuiva, kivien välistä lirui vielä jonkin verran vettä. Loppupäivä rentoa oleskelua, uintia, syöntiä ja ennenkaikkea veden juontia, helteessä selviytymistä ja vähän kalastelua. Ja tässä vaiheessa oli jo helppo todeta että tälläkään kertaa ei itikoista ole haittaa. Paarmoja kohtuullisen paljon ja illalla joskus n. 22 seutuvilla ilmeistyi jonkin verran mäkäräisiä, mutta ei niin paljoa että niistä olisi ollut haittaa.
28.7. maanantai
Aamutouhut, leirin purku ja melonta vastarannalle. Siitä n. 200m:n päässä oli metsäautotien käännöspaikka, nostimme varusteet rannalle ja lähdimme viemään rinkkoja kohti Sunijärveä. Kävelimme metsäautotietä pitkin Sunilammen seutuville ja suuntasimme sen länsipuolelta Sunijärven pohjoispäähän, kantomatkaa rinkalle kertyi n. 2km mutta lähes 30 asteen helteessä siinä oli ihan riittävästi. Iskut käytin järvessä "jäähyllä" ennen kuin lähdimme hakemaan packrafteja. Takaisin menimme vähän eri reittiä, kun tutkimme löytyisikö packraftien kuljetukseen parempi reitti. Kun pääsimme takaisin oli Isku taas valmis menemään järveen jäähylle. Sitten packraftit kantoon, taas tietä pitkin Sunilammen kohdalle, siitä sen rantaan ja melomalla lammen yli. Sitten n. 500m niiden vetäminen soista maata pitkin Sunijärvelle. Maastopalovaroitus oli taas palannut ja muutenkin oli helpompi keitellä kahvit keittimellä. Tuuli oli aika reipas ja tietysti vastainen. Lähdimme melomaan Sunijärven koillisrannan reunaa, noin puolivälissä järveä suuntasimme Niskasaaren päätä kohti ja ennen sitä käänsimme Luolakoskelle. Luolakoskella n. 100m:n maakannas kosken vierestä ja vielä vajaan kilometrin melonta Luolajärven itärannalla olevaan upeaan niemennokkaan. Niemennokan takaa löytyi luonnon "satama" mistä oli hyvä rantautua. Paikalta löytyi hieno paikka teltalleni ja Jaskan riippumatolle. Ruokailun jälkeen lähdin vielä Iskun kanssa ensimmäiselle tutusmismatkalle Mustarinnan tunturille. Ennen korkeinta huippua on pieni kostea notkelma, juuri kun olin sinne laskeutumassa lähti iso metso lentämään metsä rytisten. Nousin tunturin huipulle ja ihastelin sieltä hienoja maisemia. Onneksi paluumatkalta löytyi tuolta aiemmin mainitsemastani notkelmasta kostea tunturipuro, missä Isku pääsi taas vilvoittelemaan, keli oli nimittäin todella tukala. Tälle päivälle liikkumista kertyi yhteensä n. 13 km. Leiripaikan edessä oli hienoja kalastuspaikkoja, vesi syveni heti järveen laskevien kallioiden reunasta ja ahvenet tuntui olevan hyvin syönnillään. Keli jatkui yhtä ankarana, edelleen lämpötila huiteli varjossa lähellä 30 astetta. Nestettä sai juoda päivän aikana varmaan ainakin 4litraa, ehkä enemmänkin. Järvessä uimalla saattoi yrittää vähän viilentää itseään, mutta sen vaikutus oli hetkessä ohi, kun nousi rannalle. Sen verran helle otti voimille että nukkumaankin piti mennä hyvissä ajoin. Pitkin iltaa kuuntelimme poron kellon kilkutusta ja lopulta sen myös näimme vastarannalla. Joskus iltayöstä n. 23 seutuvilla jo puoliunessa teltassa ollessani kuulin miesten puhetta ja jäin odottamaan että tuleeko ne rantaa vai vettä pitkin. Odottelun jälkeen näin kun leiripaikkamme ohi meloi kaksi kaveria packrafteilla, tässä hyvänä muistutuksena, että vesi kantaa puheäänet todella hyvin. Heidän puheensa kuului vielä järven toisesta päästä vaikka matkaa sinne oli lähes kilometri. Vastarannalla ollut kellonsoittaja tuntui olevan soittotuulella pitkin yötä.
29.7. tiistai
Uusi aamu, tänään oli tarkoitus jatkaa Luojajärven ja Mustarinnan tunturin tarkastelua eli leiriä ei tarvinnut tälle aamulle purkaa lainkaan. Päätimme että aloitamme melonnalla eli aamupalan jälkeen vesille. Suuntana oli Luolalahti, mielenkiintoinen paikka ja voisiko se olla syy järven nimelle? Lahden suuaukko oli n. 300m:n päässä leiripaikastamme, lahden suuaukko on vain joitakin kymmeniä metrejä leveä, mutta lahti on kuitekin noin kilometrin mittainen, välillä hyvinkin kapea, sanoisinko luolamainen. Lahden tutkimiseen liittyi muutenkin mielenkiintoa. Jo useita vuosia sitten kun velipoikani oli isän veljen kanssa näissä maisemissa, niin he olivat jättäneet isän veljen kanootin tuonne lahden pohjukkaan. Tarkoitus oli käydä katsomassa että vieläkö se sieltä löytyy. Lahden pohjukasta on n. 500m:n matka metsäautotien päähän niin he olivat lähteneet alueelta sen kautta. Meloskelimme rauhassa, ihailimme lumpeen kukkia, ympärillä näkyviä maisemia ja välillä pujottelimme ahtaissa paikoissa kivien välistä. Lahden pohjukka on vähän lampimainen, noin 400m pitkä ja leveimmillään lähes 200m ja siellä on jopa yksi pieni saari. Lahden pohjukassa oli puolenkymmentä venettä ja kanootti juuri siinä paikassa, mihin se oli kartassani merkitty. Pohjukassa oli myös puolenkymmentä venettä, osa näytti siltä että niitä ei ole hetkeen käytetty. Ajanhammas oli syönyt myös kanoottia ja se vaatisi aikalailla kunnostusta jos siitä meinaisi vielä tehdä melontakelpoisen. Mietittiinkin että mahtaako näiden erämaajärvien rannoille lahota veneitä enemmänkin. Voihan olla että jälkipolvet eivät edes tiedä, minne suvun veneet on aikanaan jätetty. Suunta takas, kun lähestyimme lahden alkuosaa alkoi Mustarinnan tunturin rinteetkin näkyivät järvelle hienosti. Kävimme vielä melomalla katsomassa Mustarinnan järveltä tulevan laskupuron suulla. Puro olisi juuri ja juuri sen levyinen että siinä sopisi melomaan, mutta vajaan 600m:n matkalla on korkoeroa yli 10m niin se tarkoittaa että puro taitaa virtailla pieninä koskina lähes koko matkan. Palasimme leiriin ja pidimme tauon ennenkuin lähdimme päivän toiseen ponnistukseen. Varasimme vettä myös vesisäkissä mukaan vesipullojen lisäksi, kun tiesin että tunturin päältä ei nyt vettä mistään löydy. Ajatuksena oli tutkia pahtaseinämät sekä ala- että yläpuolelta. Tämän alueen tuntureille näyttää olevan tyypillistä jyrkähköt korkoerot, nytkin reittimme varrelle sattui useita paikkoja, missä avokallio putosi jyrkästi mutta avokallion päällinen on kalteva rinteen suuntaan mutta muuten sileää ja helposti käveltävää. Tunturin korkea pahtaseinä nousee ylväänä, pahtaseinän leveys on yli 300m, vähän sen puolivälin jälkeen alkaa louhikkoinen alue, joka piti ylittää kivi kivelle hyppimällä. Lopuksi laskuduimme Mustarinnan laskupuron alkupäähän viilentelemään Iskua. Puron yli oli poikittaisia puita, joista ainakin osa oli aikanaan sahalla katkaistu. Puron toiselta puolen löytyi vanha asentopaikka, missä istumapuut oli oikein veistetty kulmistaan toisiinsa salvoksella. Tauon jälkeen suuntasimme pahtaseinän kaakkoispuolelle ja nousimme pahtaseinämän yläpuolelle. Edellisenä päivänä olin noussut tunturin korkeimmalle huipulle, nyt keskityimme katselemaan pahtaseinämää sen yläpuolelta ja osin myös sen sivuilta siltä osin kuin sinne pystyi kiertämään kallioiden välistä. Upea paikka, olin löytänyt netistä valokuvan, missä epäiltiin tunturin rinteessä olevan luolan. Paikallistimme maastosta kuvan paikan ja totesimme että kuvassa näkyvä luola oli vain mustaa kalliota, eli luolan suuaukkoa ei täältä löytynyt. Mielenkiintoista oli myös se että järvien välisen laskupuron solina kuului hienosti tunturin huipuille asti. Jaskalla oli mukana drone niin sen avulla saimme pahtaseinästä ja maisemista hyvää kuvaa. Suunta kohti leiriä, odottelemaan ennustettua ukkosrintamaa. Iltapäivällä ukkosrintama jyristeli ohi ja saimme vettäkin oikein kunnolla. Mukava oli kuunnella sateen ropinaa ja ukkosen jyrähdyksiä tarpin alla teltassa makoillen. Nyt maa kastui sitten jo ihan kunnolla. Reissun tyyliin sopiva rento ilta hienossa säässä. Vedenpuhdistin antoi ensimmäisiä merkkejä suodattimen "tukkiutumisesta", yritin sitä huuhdella ja vähän pestäkin, mutta siitä ei juuri ollut apua. Leirissä oli kuitenkin aikaa tiputella vettä valmiiksi kattilaan ja juomapulloihin, niin asia ei vielä häirinnyt. Liikkumista kertyi tälle päivälle vajaa 7km
30.7. keskiviikko
Aamulla taas leiri kasaan ja suunta kohti lähtöpistettä, tosin ns. jarru päällä. Meloimme Luolakoskelle ja siirsimme tavarat Sunijärven puolelle. Näimme vastarannalla leirimme ohi meloneiden leirin. Kiersimme Niskasaaren ja kävimme sen verran melomassa Sunijokea alaspäin, mitä sitä pystyi melomaan. Joen alkupuolelta se kapeutuu ja muuttuu koskiseksi, onhan joessa reilun 600m:n matkalla yli 10m:n korkoero. Jatkoimme saaren kiertämistä ja vaihdoimme muutaman sanan leirissä olevien kavereiden kanssa. Kertoivat olleen 2pv reissulla ja olivat valmistautumassa pois lähtöön. Hyvin oli kuulemma hekin saaneet ahvenia. Tiesimme että reilun kilometrin päässä olisi hyvä leiripaikka, olinhan ollut siinä leirytyneenä jo kymmenen vuotta aiemmin. Meloimme sinne ja siirsimme varusteet rannalle. Laitoimme leirin pystyyn ja koska maastopalovaroitus oli taas ohi, niin rakensimme paikalle kunnon tulisijan, kun siinä ei ollut mitään vanhaa nuotiopaikkaa näkyvillä. Poistimme kaiken pintamaan nuotion pohjasta, teimme siihen tuplapohjan järvestä nostetuista kivistä ja hiekasta. Sen jälkeen vielä kunnon nuotiokehä kivipohjan päälle, edelleen järvestä nostetuilla kivillä. Olin saanut velipojaltani tiedon, että tässä lähellä olisi paikka, missä isäni veli olisi myös pitänyt joskus tukikohtaa. Kävin tutkimassa paikkaa ja oletin sen löytäneeni. Suojainen paikka, mikä ei näy järvelle, paikan läheisyydessä ilmeisesti pieni lähde, kun nytkin siinä virtaili pieni puro. Tänään oli ruokailun jälkeen vuorossa lättykestit mustikoiden kera. Tänäänkin oli tarvetta uimiselle, niin kuumasti aurinko paisteli. Vedenpuhdistimen kanssa vieläkin pärjäsimme, mutta aika pahasti se näytti että kohta emme enää saisi juomavesiä puhdistettua. Varmaan järvivettä olisi voinut suoraankin juoda, mutta samoin kuin vuosi sitten Vätsärissä, veden lämpötila oli niin korkea että katsoimme viisaammaksi puhdistaa kaikki vesi, minkä joimme. Johonkin aikaan illasta Jaska jäi ihmettelemään ääntä joka kuulosti veden loiskeelta. Aikamme ihmeteltyä huomasiime että vastarannalla poro kahlaili edestakaisin rantavedessä. Aivan upea ilta hienon auringonlaskun kera. Niin kuumaa oli että emme lähteneet nyt nousemaan viereiselle Sunitunturille lainkaan vaan nautimme olostamme leirissä. Liikettä kertyi tälle päivälle vain vajaa 5km
31.7. torstai
Aamutouhut ja taas takaisin päin, vajaa kilometri melontaa ja taas reissun pisin maakannas ylitettäväksi. Otimme rinkat kantoon ja lähdimme viemään niitä Iso Pölkkyjärven rantaan. Tällä kertaa kävelimme Sunijärveltä menevää heikohkoa polkua pitkin metsäautotien päähän ja sitten metsäautotietä lähelle rantautumispaikka ja muutama satametriä taas polkua pitkin. Kun pääsimme rantaan Isku siirtyi samantien järveen jäähylle oma-aloitteisesti. Tauon jälkeen totesimme että juomavedet vielä riittää packraftien hakuun, joten taas 2km kävelyä ja Isku järveen jäähylle. Lähdimme vetämään packrafteja, minun kaksipaikkainen painaa reilut 5kg ja Jaskalla oleva yksi paikkainen vajaa 3kg. Kulkureitin vieressä on Sunitaipaleen lampi, päätin tälläkin kertaa ylittää sen melomalla, kun taas Jaska päätti viedä omansa maita pitkin. Metsäautotielle tullessani kokeilin tällä kertaa, että onnistuuko tämän isomman packraftin kantaminen yksin, hyvin se näyttää kulkevan päänpäällä, vielä jos lisäisi siihen liinat niin että niistä voisi pitää helposti kiinni niin kantaminen sujuisi vielä helpommin. Kantamisen aikaan minulla oli luonnollisesti Isku remmissä kiinni, mutta hyvin se silti sujui. Rannalla aloitimme juomaveden suodattamisen ja totesimme että se alkaa olla todella hidasta hommaa. Tiputimme molempien juomapuollot täyteen ja totesimme että nyt voisi olla viisaampaa jatkaa tänään autolle. Varusteet kyytiin ja reilu 2km melonta Pölkkykosken juurelle. Järven itäranta on kyllä hienoa katseltavaa, karua ja kaunista. Pölkkykoskella vielä kerran varusteiden siirto seuraavalle järvelle ja viimeiselle melontapätkälle. Noin kilometrin melonta, ensin Pienen Välijärven läpi ja vielä pätkä Välijärvien välistä jokea tai salmea. Rinkat autolle ja sen jälkeen packraftit. Varusteet autoon ja auton keula kohti mökkiä ja saunaa. Liikettä tälle päivälle kertyi vajaat 12 km
Hieno reissu todella ankarissa olosuhteissa. Onneksi reissu ei ollut muutoin fyysisesti kovin rankka, koko reissu vähän yli 50km.
