sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vaelluskuumetta havaittavissa

Vuosi on vaihtunut ja kaikki tämän vuoden vaellusreissut on onneksi vielä edessäpäin.
Vajaa 100 pv enää siihen kun suunnitelman mukaan pitäisi startata kohti käsivarren alueen tuntureita.
Eilen hyvin voimakkaasti nousi mieleeni upeaita hetkiä tuolta yhdestä nykyisestä suosikki alueestani eli ns. Lossulta luoteeseen olevalta alueelta.
Olikin pakko kaivaa vanhat valokuvat esille sekä katsella nettikarttoja.
 Näistä kahdesta kuvasta löytyy seudut, josta olisi tarkoitus nousta tuonne tunturiylängölle. Eli ensin hiihtelen  Kilpikseltä tuonne Lossulle ja sieltä alkaa tämä nousu hienolle tunturiylängölle.


Lossullahan ollaan noin 800 m:n korkeudella. Norjan puolen kämpältä kun lähtee luoteeseen päin nousemaan tasaisesti nousevaa rinnettä, niin eteen avautuu hieno valkoinen maailma ja varsin nopeasti maisematkin muuttuvat.
Noin 150 nousumetrin jälkeen on edessä vielä pätkä jyrkempää nousua varsinaiselle tunturiylängölle joka sijaitsee noin 100 metriä vielä tätä ylempänä.

Stuora Rássajávri (merenpinnasta 1049m) avautuukin eteen varsin pian tämän  nousun jälkeen.
Kolmesti olen nyt tällä alueella vieraillut ja mielestäni alueen tekee hienoksi maisemien lisäksi sen rauhallisuus. Muutamia moottorikelkan jälkiä olen siellä nähnyt, kerran kiikarilla näin kaukaisella tunturijärvellä yhden pilkkijän ja tältä Ràssajávrelta koilliseen laskevassa Smuolkovággin pohjalla näin kerran kaksi koiravaljakkoa. Muihin kulkijoihin en sitten olekaan tuolla törmännyt. Tuo kyseinen laakso löytyy tuosta seuraavana näkyvästä kartasta. Siinä näkyy myöskin tuo monille tutumpi Jeavesjávri. Sen järven kauttahan Kullervo Kemppinenkin hiihteli aikanaan kavereineen kohti Haltia, kuten kirjassaan Haltin harteilla kertoo

Siinä onkin yksi reittivaihtoehto jollekin, joka haluaa vähän käydä laidasta tätä aluetta kurkkaamassa. Nousu Lossulta tänne järvelle. Hiihtelee tuota hienoa Smuolkovággin laaksoa pitkin alaspäin. Pieni nousu Muvranjanggutin selänteen pohjoisosan yli ja hiihto Jeavesjávrelle. Laskujoen suun pohjoispuolella käy ihastelemassa massiivista kiveä, joka monissa kartoissa on merkitty myöskin kämpäksi.
Varsinainen lasku Cahcavárrin länsipuolen laaksoon on hyvin jyrkkä. Hyvällä kelillä olen kuitenkin löytänyt siitä laskureitit ja välillä olen mennyt sen jyrkimmät paikat kävelemällä alas.
Siitä sitten edelleen jokiuomaa pitkin Marfejávrelle, siinäkin on lopussa jyrkähkö lasku. Pieni pätkä järveä ja nousu itään tuntureiden välistä ja taas jyrkähkö lasku Pitsusjoen laaksoon.
Heti nousun jälkeen onkin edessä näkyvissä Pitsusjoen norjanpuolen kämppä.

Tämäkin kämppä on melko vähällä käytöllä, joten yleensä sinne sopii hyvin majoittumaan. Tälle kämpälle on helppo tehdä myöskin retki Pitsusjärven autiotuvalta ja tästä on helppo poiketa katselemassa vaikka Smuolgovaggin laaksoa tai tunturiylänköä päiväretkellä.


Oma suunnitelmani on kuitenkin kelin niin salliessa jatkaa pitemmälle luoteeseen.
Tiedossani on alueella kolme avointa kämppää, joissa olen vieraillut. Sen lisäksi aluelle on karttoihin merkitty muitakin mahdollisa kämppiä, joita olisi tarkoitus käydä sopivissa tilanteissa katsastelemassa. Samalla on mahdollisuus katsella vähän jylhempiä maisemia, kuin mitä suomen puolella on yleensä tarjolla.


Alueella on muutoinkin mielenkiintoani herättäviä asioita. Tuolla aikaisemmin kerroin tuosta Smuolkovággin laaksosta. Kun karttaa katsoo tarkemmin niin sen varteen on merkitty kaksikin kämppää (kammia tai vastaavaa). Pari kertaa olen jo niitä yrittänyt vähän katsella, mutta molemmilla kerroilla on sattunut olemaan huono näkyvyys, niin en sumun seasta ole kovin tarkkaan niitä vielä edes yrittänyt katsella. Voi olla ja todennäköistäkin on, että niitä ei enää edes ole olemassa. Lisäksi vuonna 2011 näin ylempää tunturinrinteeltä tämän olettamani kivikaarteen. Kiikarilla katsottuna näytti, että tuohon pystyssä olevaan kiveen olisi myöskin jotain kirjoitettu, mutta tämäkin on vielä tarkemmin tutkimatta. Ehkäpä ensi keväänä reittini voisi kulkea myöskin tämän paikan kautta.

Pitsusjohkan tuvalta voikin jatkaa reissua helposti kahteen eri suuntaan. Tuvalta voi palata takaisin suomen puolelle hiihtelemällä jokilaaksoa pitkin Pitsusjärvelle. Pitsusjoen ylittää jonkin verran ennen järveä poroaita. Itse olen aina kiertänyt jokiuoman jommalta kummalta puolen ja ylittänyt (tai alittanut) aidan. Tiedän, että osa kulkijoista on alittaneet aidan laskemalla jokea pitkin, vaikka siinä kohti onkin joessa pienehkö "putous"
Toinen hyvä suunta on lähteä kämpältä nousemaan jokivartta ylöspäin. Nousun jälkeen lasku Marfejohkan laaksoon ja hiihto kohti Guolasjárvea. Järven rantoja pitkin hiihto järven itäpäähän. Järven itäpäästä löytyy lukittu porokämppä ja avoin pieni kämppä, jossa voi hyvin pitää vaikka vähän taukoa.


Täältä on hyvä jatkaa Biedjovággin kautta Coalbmevággiin.
Laaksoa pitkin on hyvä hiihdellä Somasjärvelle.


Somashytta on varsin kodikas majoituspaikka ja siinä mielessä hyvä vaihtoehto Kolbmajoen autiotuvalle.

Täältä onkin taas hyvä hakea mieleisiä jatkoreittejä, mutta ne onkin sitten varmaan eri tarina.
Nämä pohdiskelut on mukavaa lämmittelyä tulevaa kevätvaellusta varten.
Tämä toivottavati toteutuva vierailu edellä kuvatulle ylängölle vienee noin puolet kevätvaelluksestani, toinen puoli reissusta on vielä kokonaan miettimättä, mutta tästä on hyvä jatkaa suunnittelua ja ehkä innostaa muitakin poikkeamaan tällä hienolla alueella.

Hyvää ja reissurikasta vuotta 2015 kaikille vaelluksen harrastajille.







perjantai 2. tammikuuta 2015

Retkeilyä niinkuin viimeistä päivää

Joulun jälkeen lähdin vielä pienelle kinkun sulatusretkelle
Ajelin joulupyhien jälkeen mökille. Sieltä löytyi hieno talvi, lunta lähes 30 cm ja pakkasta lähes - 30 astetta. Seuraavana päivänä (28.12.2014) pakkailin parin päivän retkeilyä varten varusteet ahkioon ja siirryin autolla vielä pienen pätkän sopivaan retken aloituspaikkaan.
Alue jonne olin lähdössä katsastelemaan oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että isäni on ollut samalla alueella nuorena miehenä savottatöissä 40-luvun loppupuolella.
Alueella oli silloin isot savotat ja sen vuoksi siellä oli useita savottakämppiä.

Ilmeisesti savotta-alueille meneviä kärrypolkuja kutsuttiin yleisemminkin läskitien nimellä, niinpä tällekin alueelle meni läskitie, jonka ura on vieläkin maastossa hyvin näkyvissä.
Tätä uraa pitkin lähdimme Ronin kanssa etenemään kohti Villenpirttiä. Tälläkertaa ahkion vetovuoro sattui minulle ja Roni sai edetä vapaasti mukana. Jäljistä päätellen kettukanta vaikutti olevan aluella varsin runsas. Lisäksi näkyi jonkin verran hirvien ja porojen jälkiä. Niiden lisäksi näytti joitakin jäniksiä ja myyriä olleen liikkeellä, muuten luonto vaikutti täydellisen hiljaiselta.
Vajaan kolmen tunnin hiihtelyn ja ihmettelyn jälkeen saavuimme Villenpirtille juuri ennenkuin pimeys laskeutui ympäristöön.

Villenpirtti on kunnostettu Saunamaan vanhasta saunasta. Kämppä on todella siisti ja tullessani se oli edellisten kävijöiden jäljiltä esimerkillisen hyvässä kunnossa. Perille tuloni jälkeen aloitinkin kämpän lämmittämisen, kolmen tunnin lämmittämisen jälkeen olikin kämppä jo lämmennyt sen verran, että saatoin ottaa untuvatakin jo pois päältä. Olihan edellisenä päivänä
ollut pakkasta lähes  - 30 astetta ja nytkin vielä noin - 25 astetta pakkasta.

Aikaisempikin kämppävieras oli yllättynyt kämpän hyvästä kunnosta ja olikin kirjoittanut siitä kämppäkirjaan tuntemuksiaan.

Moneen kertaan kävin illan aikana ulkona kuuntelemassa ympärillä olevaa hiljaisuutta, luonnon hiljaisuutta on tässä ääniä täynnä olevassa maailmassa hieno kuunnella.


Pitkän yön jälkeen kun kävelin ensimmäisen kerran pihalle ja nostin katseeni ylös, niin tein hienon löydön. Otavan tähtikuvio oli suoraan yläpuolella olevassa "aukossa" joka puiden latvojen välistä avautui.
Rauhallisen aamun jälkeen lähdin tutustumaan ympäristöön. Pakkanen oli jo hieman antanut periksi, nyt sitä oli enää noin - 15 astetta.
Ensin hiihdin katsomaan vanhan uittopadon rakennelmia. Pato oli rakennettu Aintio-ojaan ja sen jatkoksi oli rakennettu maapato molemmin puolin ojaa.
Padon pohjoispuolelle laajasti ojan ympäristöön ajettiin hevosilla tukkeja. Tukit pinottiin aluelle ristikkäin toisten päälle. Keväällä runsaan veden aikaan pato suljettiin ja vesi nousi tukkien keruualueelle. Nyt tukit oli helppo uittaa padossa olevan aukon kautta ojaan, josta niitä lähdettiin uittamalla viemään eteenpäin.
Osa ojanvarren mutkista oli puomitettu ja jyrkimpiä mutkia oli oiottu kaivamalla kanavat pienten kannasten läpi.

Patoon tutustumisen jälkeen lähdin hiihtelemään kohti Soininsuota.
Ensin hiihtelin Soidinlammen maisemiin. Suolla oli hyvä hiihtää, koska lumessa oli noin kymmenensentin syvyydessä kantava kerros, joka kantoi hyvin metsäsuksea.
Olin kuullut Soidinlammen läheisyydessä olevasta yksityisen pienestä kämpästä, niin hiihtelin alueelle jossa sen arvelin olevan ja sieltähän se löytyi. Kämppä ei ollut ainakaan minun silmääni mikään erityinen kaunistus.
Kämpältä jatkoin hiihtelyä kohti avointa Soininsuota ja poikkesin läheisessä metsäsaarekkeessa. Maassa näkyin runsaasti metsäkanalinnun jälkiä, mutta vain yhden riekon huomasin pakenevan minua lähtemällä lentoon. Aurinkokin yritti vähän pilkistellä puiden ja pilvien raosta.
 Hiihtelin aavalle suolle. kesällä tämä osa suosta onkin  niin vetinen että eipä sieltä taitaisi kulkukelpoista reittiä oikein millään löytyä.



Suuntasin reittini lähemmäs Aintio-ojan vartta ja tavoitteena oli käydä katsomassa Saunamaan vanhaa kämpän paikkaa. Lähellä ojaa hiihtäessäni huomasin minun ja ojan välissä vanhan hirsikehikon jäänteitä ja poikkesin sitä katsomassa. Oletin sen olevan ojan varren vanhan niittyladon jäännöksiä.

Hiihtelin Tiinalanhyteikön läpi kohti Saunamaata ja lopuksi hiihtelin Saunamaan kangasta pitkin kohti vanhaa kämpän paikkaa. Paikalta löytyikin vanhaa savottakämpän "kalustoa" sekä vielä pystyssä oleva yksi rakennus.








Kämpän sisällä pidin pienen välipalatauon syömällä eväät ja juomalla teet termospullosta.
Paluumatkan alkuosan vähän niittyladon löytöpaikan ohikin hiihtelin omia jälkiäni ja sen jälkeen käänsin suunnan  kohti Soidinlammen länsireunaa. Pikkuhiljaa hämäryys lisääntyi ja saapuessani takaisin Villenpirtille oli hämäryys vaihtunut oikeastaan pimeydeksi.

Taas oli edessä pitkä ja rauhallinen ilta, tässä kiireisessä maailmassa nämä ovat minulle niitä elämän huippuhetkiä. Tätä pimeää aikaa riittääkin tähän aikaan noin 17 - 18 tuntia vuorokaudesta.

Aamulla kun heräsin, niin huomasin yöllä tuulleen ja sataneen lunta. Tuuli oli varistellut kuurat pois puista ja uutta lunta oli satanut noin 10 cm. Pikkuhiljaa keräilin kamppeeni ja pakkailin niitä ahkioon. Kämpän siivousta aloitaessani kiinnitin huomiota siihen että Roni selvästi kuunteli jotain. Ehkäpä vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin se ilmoitti haukkumalla, että joku on tulossa. Komensin Ronin kämppään sisälle odottamaan tulijoita ja hetken kuluttua tuvalle hiihteli pariskunta kahden saksanpaimenkoiran kanssa. He olivat hiihdelleet tulojälkiäni ja kertoivat tulleensa kämpälle makkaran paistoon. Jonkin aikaa turinoituamme he aloittivat pihalle nuotion tekemisen ja minä siivosin kämpän loppuun ja pakkailin loput tavarani ahkioon.
Paluureitikseni valitsin suota pitkin hiihtämisen. Lähes koko paluumatkan hiihdinkin avosuota pitkin. Ilmakin oli jatkanut lämpenemistään ja pakkasta oli enää noin - 10 asteen tietämissä
Paikoitellen yöllinen lumi oli kinostunut kinoksiksi ja taas toisinpaikoin tuuli oli juoksuttanut lunta, niin että sai hiihdellä lähes jäisellä suolla. Eräällä mättäällä näkyi jäljet joista päätteellin liittyvän jonkin metsäkanalinnun ruokailuun.
Hiihtomatkalla näin myös yhden niistä harvoista näkemistäni linnuista tällä reissulla, kun yksinäinen korppi lensi suon yllä taivaalla.

Sitten taas siirtymätaival takaisin mökille.

Vuoden viimeinen päivä, lähiretkeilyä elämän oppimista

Illalla ja yöllä oli taas satanut lunta lisää varmaankin noin 10 cm. Kävin lähiympäristössä kävellen katsastelemassa lumista hienoa maisemaa, aurinkokin paisteli puiden latvoihin. Lähimetsän taakse kävellesäni näin yksinäisen ukkoteeren istumassa puun latvassa. Se säikähti minua ja pakeni, samaisen puun juurelta löysinkin teeren yöpaikan









Myöhemmin päivällä lähdin tapaamaan lähes 82 vuotiasta tätiäni. Matkalla pysähdyin katsastamassa erästä Livojoen koskista. Koskella olikin yllättävästi elämää, kun sekä saukko näytti olevan kalastelupuuhissa ja koskikarakin oli ruuan hakumatkalla samaisella koskella.



Keittiön piisissä oli tuli palamassa, tuvan uunissa enää hiilet pesässä. Pirtin leivinuunissa puut valmiina odottamassa tulen sytyttämistä.
Oli mukavaa taas kuunnella tyytyväistä ihmistä. Siinä tuli muisteltua viime kesän perunan kuokkimiset, sukulaisten kokoontumiset ja monet monet vanhat asiat. Yksi suurimmista iloista oli se, että on saanut olla niin terveenä, että saa asua kotona. Ja kun muistaa että tämän sanoo ihminen, jonka ikä on jo kohtuullisen korkea, joka asuu hirsitalossa, joka lämpenee puilla ja lämmin wc ja juokseva vesi löytyy erillisestä piharakennuksesta.
On siinä meillä monesti niin tyytymättömillä oppimista.

Palailin mökille, ilta pimeni ja vuoden viimeinen päivä lähestyi loppuaan. Kasvava kuu nousi taivaalle ja kävin ottamassa viimeiset valokuvat kuunvalossa.
Sitten olikin hyvä noin klo22:00 tietämissä asettua pitkäkseen ja nukahtaa odottamaan vuoden vaihtumista.



Tässä reissun kuvat: Reissun kuvat

Vuoden ensimmäinen päivä, pakkasta - 0,5 astetta, ajo kotiin, matkalla lämpiminta Oulussa  + 4 astetta. Vesi lentää ja lumet sulaa, jotenkin tuo vähän aikaa koettu talvi tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Ehkä se talvi tulee vielä tänne hämeeseenkin.